News
Halla-aho puhui ajankohtaisista asioista kirjanjulkistustilaisuudessa. Jussi Halla-ahon (ps.) mukaan Suomen olisi nyt ...
Asetus turkiseläinten hyvinvoinnista etenee syksyllä hallituksen käsittelyyn. Lausuntokierroksen perusteella ...
Kuvien perusteella lasten liikennepuistoa on kuvattu ajelemalla polkuautoille tarkoitettuja kaistoja pitkin. Google myöntää virheen ja aikoo poistaa kuvat.
Vuonna 2021 perustettu saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovuttaa loppuraporttinsa pääministeri Petteri Orpolle vuoden lopussa.
Rallicrossin MM-sarjaa ajetaan viikonloppuna Kymiringillä ensimmäistä kertaa. Aiemmin pettänyttä rataa on muuteltu kilpailua varten.
Esitykset uusista kalastusrajoituksista valmistuvat tämän vuoden vuoden loppuun mennessä. Avaa kuvien katselu Kalastusta on rajoitettu saimaannorpan suojelemiseksi ympärivuotisilla kalastusrajoituksi ...
Inom flera konservativa väckelserörelser pågår diskussioner om att lösgöra sig från den evangelisk-lutherska kyrkan.
Alisa Vainion oireet alkoivat marraskuussa, diagnoosin hän sai vasta kesäkuussa. Nyt hän uskaltaa jo ladata kovat tavoitteet ...
Poliisi ei epäile kuolemaan liittyvän rikosta. Avaa kuvien katselu Poliisi selvittää tapausta kuolemansyyntutkintana. Kuva: ...
Företaget är på anställningsoffensiv och behöver fortsättningsvis ett tjugotal nya arbetstagare. Just nu säljer företaget ...
Tutkimus: Yhä nuoremmat harrastavat urheiluseuroissa – etenkin tyttöjen harrastuneisuus lisääntynyt
Jyväskylän yliopiston uudessa tutkimuksessa vertaililtiin 8–19-vuotiaiden suomalaisnuorten urheiluseuraharrastamista ja siihen vaikuttavia tekijöitä, kuten sukupuolta.
Uuden linjan aikataulut ja reitit on luotu niin, että ne palvelisivat etenkin opiskelijoita ja työmatkaliikennettä.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results